Teddy Bear Factoryn toiminta alkoi juuri nallekarhukursseista.
Ensimmäinen tilauskurssi oli Jyväskylän Kristillisellä
Opistolla vuonna 1994. Sen jälkeen nallemuori on kulkenut nallentekopakkeineen
ja karvakuormineen ympäri Suomea, kouluttaen käsityön harrastajia
sekä käsityön opettajia nallenteon saloihin. Siitä on poikinut koko
Suomen alueella kursseja kansalais-, työväenopistoihin, eri käsityöoppilaitoksiin
sekä harrastaja- piireihin. Teddy Bear Factory on
antanut kurssinkäyneille veloituksetta käyttöönsä kaavat sekä ohjeet.
Kurssinkäyneet ovat sitten opettaneet ystäviään käsityöpiireissä.
Tällä tavoin Suomeen on levinnyt nallentekotaito. Henrietta, Ruipelo
ja Otto istuu monen kodin olohuoneessa paraatipaikalla. Omatekoiset
nallethan eivät päädy lasten huoneen lelukaaokseen. Toki Suomessa
on muitakin malleja sekä kurssittajia. Teddy Bear Factory on tinkimätön
laadun suhteen. Emme suosittele vanhan ajan nallen tekoa joustopohjaisista,
ei edes niin mainostetusta puuvillateddystä! Siinä menee aika hukkaan.
Kun uhraa aikaansa n. 20 tuntia nallentekoon ei kannata säästää
materiaaleista, joten vain mohairvilla on kyllin hyvää! Eihän
antiikkihuonekalureproakaan saa lastulevystä, pitää olla kokopuuta!


Teddy Bear Factoryn järjestämät nallentekokurssit
Järjestämme nallentekokursseja eri oppilaitoksissa, lastentarhan opettajille, käsityöalan oppilaitoksille, käsityön opettajille, työpaikolla ja harrastuspiireissä.
Tiedustele omalle ryhmällesi kurssia: 050 5252 597. Ryhmä vähintään 6 henkeä ja työtilaksi riittää keittiön pöytä.
Koneita ei tarvita; nalle valmistetaan täysin käsin. Työpaikoille harrastuspiireihin, pyydä tarjous!
Kursseja myös Teddy Bear Factoryn omissa tiloissa, Kurssikeskus Padasjoella (myös yöpyminen) tai Helsingissä (yöpyminen hotellissa).
Kerää ryhmä ja tule oppimaan elämäsi harrastus!
Lisätiedot puh. 050 5252 597 tai sähköpostilla info@teddybearfactory.fi

Viikonloppukurssit Padasjoella:
lauantai-sunnuntai ( valitse viikonloppu ja ilmoittaudu!)
Hinta: 120,00 euroa per henkilö. Hintaan sisältyy: Nallenteon opetus 16
tuntia, ohjeet ja 10 nallen kaavat, kahtena päivänä lounas, aamupäivä- ja
iltapäiväkahvit kumpanakin päivänä, nallenteossa tarvittavien välineiden
käyttö sekä arvonlisävero 24 %. Lisäksi tulee materiaalimaksu alkaen 30
euroa riippuen materiaalista. Voit tuoda myös omat materiaalit! Jos
tarvitset majoitusta, meillä on ihana nallemökki, jossa majoitus on 40
euroa, sisältäen aamiaisen ja iltapalan.
Soita tai laita sähköpostia, puh. 050 5252 597 tai info@teddybearfactory.fi
Tervetuloa maailman hauskimman käsityöharrastuksen pariin!
|