Teddy Bear näkee päivänvalon
Teddy Bear syntyi vuonna 1902, USA:n presidentin Theodore Rooseveltin maskotiksi ja osittain pilaksi hänen kieltäydyttyään metsästysretkellä ampumasta kiinniotettua karhua. The Washington Post julkaisi siitä hyvin tunnetun pilapiirroksen, joka sai suurta huomiota aikanaan ympäri maailmaa. Lehden toimitus oli hukkua kirjetulvaan, jossa pyydettiin uusintaa piirroksesta. Tästä lelutehtailijat saivat "businessidean" tehdä nallesta lelu. Ja niinpä tämän oivalluksen seurauksena yli koko Pohjois-Amerikan mantereen pyyhkäisi salaman tavoin nallekuume.
Samaan aikaan Saksassa Steiffin lelutehtaassa
Nallekarhun maailmanmaineen syntyyn vaikutti merkittävästi nainen nimeltä Margarete Steiff. Hän oli aloittanut menestystarinaan johtaneen perheyrityksensä Saksassa jo aiemmin. Margarete oli saanut poliotartunnan ja sidottu pyörätuoliinsa aivan lapsesta saakka. Aluksi hän valmisti lasten vaatteita ja vuonna 1880 hän perusti lähinnä pehmoleluja valmistavan postimyyntiyrityksen. Elefantti-neulatyyny oli ensimmäinen Steiffin menestynyt eläintuote. Steiffin nallet eivät ensi alkuun olleet kovin erikoinen menestysartikkeli eikä niiden myyntikään lähtenyt kunnolla käyntiin. Vasta Leipzigin kansainvälisillä messuilla Hermann Berg, erään New Yorkin tavaratalon leluostaja, polkaisi Steiffin nallet Amerikan markkinoille tilaamalla 3000 nallea. Siitä alkoi yhä vieläkin jatkuva Steiffin maailmanmenestys. Jo 1905 Steiffin nallet mallisuojattiin virallisesti omalla "nappi korvaan"-tavaramerkillä, joka edelleenkin on Steiffin tuotteiden laatu- ja aitoustodistus. www.steiff.de
Steiffin työn merkitys nallekulttuurin historiassa
Steiffin nalleista tuli niin suosittuja, että vuosien 1903 ja 1908 välisenä aikana tehdasta jouduttiin jatkuvan kysynnän kasvun takia laajentamaan kolmasti. Noiden vuosien aikana, joita Steiffilla kutsuttiin "Nallekarhuvuosiksi", vuosittainen tuotanto nousi 12 000 nallesta huimaan 975 000 nalleen.
Steiffin nalleista on tullut legenda. Keräilijät maailmalla maksavat tuhansia markkoja Steiffin vanhoista, aivan tavallisista ja ehkä aikoinaan hyvinkin yleisistä nallemalleista. Vuonna 1989 maksettiin Lontoossa Sothebyn huutokauppakamarissa myynnissä olleesta nallesta ennätykselliset 86.350 USA:n dollaria eli n. 84500 euroa. Ennätys-Nalle oli Steiffin "Happy" vuodelta 1926. Ostaja, kalifornialainen Nalle-fani Paul Volpp, hankki nallen vaimolleen hääpäivälahjaksi. Joten, mikäli satut omistamaan vanhan nallekarhun, perintökalleuden, älä anna sitä ainakaan kirpputorilla myytäväksi! Se saattaa olla keräilyharvinaisuus, tai jos ei nyt aivan sitäkään, niin ainakin se omaa suurta tunnearvoa.
Syksyllä 1996 Sothebyn "Teddy Bear"- huutokaupassa myytiin nalle hieman vajaan 135900 euron ennätyshinnalla. Asia uutisoitiin Suomessakin esim. Kauppalehdessä ja MTV3:n Kymmmenen Uutisissa)
Nallen imago kaikkialla hyvin esillä
Nallesta on noista päivistä alkaen muodostunut yleisesti lasten ensimmäinen lelututtavuus. Keskoskaapissakin, steriilissä pleksikopissa, saattaa nähdä pienen nallen suojelemassa pienokaista. Puhumattakaan rakastavaisten toisilleen antamista lahjoista. Monet kiireiset, matkoilla ympäri maailmaa kiertävät business-miehet pakkaavat ensimmäisenä oman "teddynallen" matkalaukkuunsa. Monen yrityksen liike-tai mainoslahjana on jonkinlainen nalle. Useiden kansainvälisten hyväntekeväisyys- ja avustusorganisaatioiden tunnuksissa tai logoissa esiintyy myös nalle. Sanoma on aina sama, sillä nalle viestii lämpöä, sympatiaa, rakkautta, sanalla sanoen kaikkea sitä, mitä lapsena nallelta sai; lohtua, mielikuvituksen kautta tunteiden purkamista...
Nallet harrastuksena
Nalleja on niin monen kokoisia ja näköisiä, on erilaisia materiaaleja ja malleja. Kirjo on todella laaja ja ulottuu antiikkinalleista kioskien hyllyillä iloisen punaisiin tai kirjaviin pehmonalleroihin. Kaikki yhtä hellyttäviä ja ihania! Tässä jutussani keskityn jatkossa kertomaan vanhan, perinteisen menetelmän mukaan tehtävistä nalleista ja nallen teosta harrastuksena. Nalleharrastus saattaa sisältää nallekarhujen tekoa lahjaksi, perinnöksi lapsille, itselle iloksi, myyntiin tai vanhojen ja uusien taiteilijanallekarhujen keräämistä. Nalleharrastusta voin lämpimästi suositella kaikille. Siitä saattaa koko perhe löytää perhettä yhdistävän tekijän tai jopa koko perheen yhteisen harrastuksen.
Nallen valmistus vanhalla menetelmällä kestää noin 12–20 tuntia koosta riippuen ja tällöin se on alusta loppuun saakka käsityötä. Nalle on silloin tehty aidosta mohairista ja sillä on lasisilmät, antiikkiset nivelet, puulastutäyte ja mahdollisesti äänirasia. (materiaalina voi hyvin olla myös muu materiaali kuin mohair; esim turkis, vanha takki, viskoosi ym, mutta keräilyarvo on korkeampi mohairista valmistetulla nallella.) Antiikkinallen repro on kyseesä silloin, kun tehdään vanhan, tuotannossa aiemmin olleen nallen kopio eli reproduktio vanhalla menetelmällä ja alkuperäisen kaltaisista materiaaleista. Näitä ovat tehneet Steiffin ohella myös monet muut nallenvalmistajat vanhoista, suosituimmista nallemalleistaan. Aidosta mohairista perinteisellä mallilla tehdyt nallet säilyttävät oikein hoidettuina vuosikymmeniä sen glamourin, mikä niillä valmistushetkellä on. Siinä on se oleellinen ero! Nimittäin materiaalit! Ja siksi jotkut lähes 80 vuotta vanhat nalle saattavat näyttää kuin uusilta!
Modernit nallet ovat yleensä pehmoja, joissa on käytetty akryyliä, muovia ja erilaisia ns. turvamateriaaleja. Valmistus on myös toteutettu massatuotantona, tuhansien kappaleiden sarjoina suoraan kioskien ja tavaratalojen hyllyille massamyyntiin. Hinta on suhteellisen edullinen ja sopii kertakäyttökulttuuriin - Osta, käytä ja heitä roskikseen kyllästyttyäsi. Toisaalta ei tuollainen nalle yleensä kestäkään pitkään, vaan nuhraantuu pian ja kuluu nopeasti vähemmän kiinnostavaksi. Mutta onhan niilläkin toki oma sijansa.
Nallen kehityslinjat vuosisadan alusta näihin päiviin
Nallen kehityshistoria virallisesta syntymävuodestaan 1902 aina 1990-luvulle voidaan jakaa selviin aikakausiin. Nallen yksityiskohdat, kuten silmät, kuono, suu, tassut, rakenneratkaisut ja materiaalit ovat muuttuneet aikojen kuluessa. Jos tarkastellaan edellä mainittuja yksityiskohtia voidaan päätellä tai arvioida nallen ikä, vaikka valmistajan tuotemerkinnät olisivat täysin kadonneet.
Silmät: Silmistä tunnistaa parhaiten nallen iän. Aluksi aina 1920-luvulle asti käytettiin ns. boot button-silmiä. Ne olivat mustaksi maalattuja metallisia tai puisia saappaan nappeja, joita suutarit käyttivät kenkiin. Sen jälkeen yleistyivät lasisilmät, jotka kiinnitettiin metallikoukulla tai -langalla. Lasisilmä erottuu selvästi kovempana ja kylmempänä esim. muovisilmästä.
Kuono: Koko historiansa ajan nallen kuono on kirjailtu eli merkattu langalla. Ennen toista maailmansotaa käytettiin nahkaa, selluloidia ja kuttaperkaa. Muotoiltu kumi- tai muovikuono yleistyi 1950-luvun alkupuolelta lähtien.
Suu: Suurimmalla osalla nalleja suu on kaikkina aikoina kirjailtu mustalla tai ruskealla langalla, joka muodostaa nenän alle käännetyn V-kirjaimen. Muunnokset siinä antavat yksilöllisemmän ilmeen nellelle.
Tassut: Tassujen merkkauksessa on yleensä käytetty samaa lankaa kuin kuonossa. Tässä on yleisesti käytetty 4 tai 5 tassupalan reunasta karvaan päin olevaa 1 - 2 cm pitkää kynttä. Pituus riippuu nallen koosta. Toisen maailmansodan jälkeen tulivat markkinoille myös kumiset ja puiset tassunpohjat.
Aikakausi 1902–1913
Nallet valmistettiin 100 % luonnonmateriaaleista; Mohair-karva, puulastutäyte tai aito kapokki, puiset tai metalliset (boot-button) saapasnappisilmät, pahvi- tai kovalevynivelet ja huopa- tai nahkatassupalat. Äänilaite oli pahvia tai metallia öljykangaspäällisellä.
Aikakausi 1914–1944
Ensimmäinen maailmansota vaikutti paljon leluteollisuuteen, joka oli siihen asti ollut vahvasti saksalaisten hallitsema. Sodan vuoksi Saksan rajat olivat tiukasti suljettu ja tuonti Saksasta kielletty myös sodan jälkeen. Näin nalleteollisuus pääsi tai joutui olosuhteiden pakosta kehittymään myös muissa maissa. Mm. ranskalainen Thiennot valmisti ensimmäiset nallensa 1919. Englannissa perustettiin lukuisia lelutehtaita ja nalleja alettiin valmistaa kuuluisasta Yorkshiren mohairista. 1920-luvun alkuun mennessä olivat englantilaiset jo suunnitelleet ja valmistaneet eräitä maailman hienoimpia nallemalleja.
Uudet materiaalit muuttivat myös nallekarhun muotoa ja kosketeltaessa nalle tuntui erilaiselta. Kapokki täytteenä syrjäytti esimerkiksi Englannissa lähes täysin puulastuvillan keveytensä ja helpon saatavuutensa sekä edullisemman hintansa ansiosta. Kapokkia saatiin halvalla mm. trooppisten Brittiläisen imperiumin maiden sademetsien puista.
Edelleen uudet, keinotekoiset materiaalit tulivat tekniikan kehittyessä mukaan myös nallen tekoon tai ainakin niitä laajasti kokeiltiin välillä hyvällä ja toisinaan vähemmän hyvällä menestyksellä.
Yleisesti tämän ajanjakson aikana nallen raajat lyhenivät, se "lihoi" ja kuono litistyi, pää suureni suhteellisesti. Lisäksi synteettiset karvat, rayon ja nailon esiteltiin uutuutena myös leluteollisuudessa. Boot button-silmät jäivät vähitellen kokonan poiskäytöstä ja 1920-luvun lopulla siirryttiin kokonaan lasisilmiin.
Aikakausi 1945–1969
Jos toisen maailmansodan aikana ja jälkeen nalleteollisuus notkahti alaspäin, niin jo 1950- ja 1960-luvuilla tuli uusi nallekarhun tuleminen. Tällä aikakaudella nallet muuttuivat sekä ulkonäöltään että materiaaleiltaan radikaalisti. Erityisesti muoviteknologian kehitys mullisti koko teollisuuden ja valmistustekniikan. Nallet voitiin mm. pestä ja kuivata, turvallisuusvaatimuksia ja erilaisia standardeja tuli lisää. Nyös nallen vartalon osalta muoto ja rakenne muuttui.
Aikakausi 1970–1995
Englantilainen Peter Bull julkaisi vuonna 1969 "The Teddy Bear Book"-kirjan, joka toimi impulssina taas uudelle, maailmanlaajuiselle nallekuumeelle, joka on jatkunut ja jatkuu edelleen. Kirja valaisi nallemaailman taustoja suurelle yleisölle ja siinä ensimmäistä kertaa onnistuneesti oli koottuna kaikki sen hajallaan ollut tietous nallekarhuista ja niiden historiasta sekä koko nalleteollisuuden kehityksestä kautta aikojen.
Kirjassa pohdiskeltiin myös laajasti sitä ainutlaatuista suhdetta, mikä vallitsee nallen ja sen onnellisen omistajan välillä. Suhde, joka saattaa kestää loppuiän. Nalleen liittyvää asiaa toivat yleiseen tietoisuuteen myös muut kirjat, joita vuosien saatossa on julkaistu, "1979 Kansainvälinen lasten vuosi" ja hyväntekeväiyysjärjestö Good Bears of the World. Nämä kaikki toimivat yhdistävästi tuomalla nallemielisiä ihmisiä yhteen erilaisten toimintojen merkeissä. Ja taas käynnistyi uusi nallemanian aalto, samanlainen kuin sen syntyhistorian alussa. Nyt vain tiedotusvälineet ja tekniikan kehitys veivät eteenpäin aatetta entistä laajemmin ja vahvemmin.
Sittemmin erityisesti 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla on koottu laajoja teoksia, työselostuksia, kuvakirjoja, historiikkeja ja luetteloita nalleista valmistusvuosineen, niiden valmistajista,materiaaleista ja keräilyhinnoista sekä kaikesta muusta nalletoimintaan liittyvästä. Yksi viime aikoina maailmalla laajentunut trendi on nykyisten nalletaiteilijoiden yhteiset matrikkelit. 2000 luvulla nallekirjoja on ilmestynyt satoja. Nallentekijöiden ja –taiteilijoiden määrä kasvaa koko ajan.
Nallet ovat olleet, ovat tälläkin hetkellä ja tulevat aina olemaan aikojen, muodin ja tapojen vaihteluista huolimatta tärkeä aihe, joka kokoaa ja yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa saman teeman alla.
Kauniiksi lopuksi
Uusi, vanhoja arvoja korostava nostalginen ajattelu ja perinteiden vaalimisen aate on tuonut perheiden varastoista ja ullakkokätköistä esille paljon vanhaa ja kaunista käsityötä kuten huonekalut, astiastot, vanhat koriste- ja käyttöesineet sekä nallet. Samalla vanhat käsityötaidot ovat kokenet uudelleentulemisen.
Nalletaiteilijat ovat saaneet myös huomata saaneensa uuden arvostuksen lisän tämän myötä. Kun niin monet ihmiset ympäri maailmaa ovat halunneet omin käsin oppia tekemään vanhan perinnelelun, nallen, on tästä ollut seurauksena jopa pula pätevistä, aidon vanhanajan nallen teon opettajista. Nallen tekohan on työlästä ja raskasta, mutta myös erittäin antoisaa ja henkilökohtaista tyydytystä ja sisäistä harmoniaa tuottavaa. Sopii terapiaksi ja stressin poistajaksi, myöskin miehille.
Nalletaiteilijat ja nallekurssien opettajat ovat tavallaan katoavan kansanperinteen elvyttäjiä. Mutta voisi perustellusti väittää, että myös jokaisessa nallekurssille osallistujassa on aimo annos ennakkoluulotonta kokeilijaa ja taiteilijaa. Jokainen perinteisellä tavalla tehty nalle on yksilöllinen taideteos, jolle tekijä itse antaa käsillään hengen. Jokaista nallen tekijää myös valmis nalle onnistumisen riemulla sekä väsyneillä käsillä palkitsee.
Nallekarhu on universaali rakkauden ja välittämisen symboli.
Eläköön 100 vuotias nallekarhu!
